Lammasmaailma

Helteelläkin lampurin pitäisi jaksaa olla valppaana!

Kovat helteet rasittavat lampaita. Niille optimaalinen lämpötila olisi vähän alle 10 C astetta, joten kuluneena kesänä on vietetty jo useita viikkoja lampaiden epämukavuusalueella, läpi vuorokauden. Vaikka säälle emme voi mitään, hyvä lampuri koettaa ennakoida ja ennaltaehkäistä mm. lämpöhalvauksia ja kärpäshyökkäyksiä.

Lämpöhalvaus
Lammaskin voi saada hengenvaarallisen lämpöhalvauksen. Lämpöhalvaukselle altistuvat erityisesti hyvin nuoret tai hyvin vanhat uuhet, imettävät ja liian laihat tai lihavat uuhet (kuntoluokka alle 2,5 tai yli 3,5) sekä tummat uuhet ja pitkävillaiset uuhet. Myös mahdolliset muut sairaudet vaikeuttavat oikean ruumiinlämmön ylläpitämistä. Toisaalta lämpöstressi altistaa uuhia mm. utaretulehduksille ja luomisille.

Lämpöhalvauksen oireita ovat mm. kova huohotus tai hengittäminen sieraimet laajentuneina, joskus jopa suu auki. Tyypillisesti lammas makaa tai jos se jaksaa kävellä, kävely on horjuvaa. Lammas ei märehdi ja sen ruumiinlämpö on kohonnut 41 C asteeseen tai yli.

Tärkeintä on tuoda sairastunut uuhi varjoon ja viilentää sitä ja antaa sille juotavaa. Viilentäminen tehdään lyhytvillaisille alueille kuten nivusiin ja jalkoihin. Alueita voi valella kylmällä vedellä esim. sientä apuna käyttäen tai pyyhkeeseen käärityillä jääpaloilla. Suositellaanpa eräässä ohjeessa jopa hieromaan niihin alkoholia, joka haihtuessaan viilentää ihoa. Usein on varminta alkuun juottaa lampaalle runsaasti nestettä (elektrolyyttiliuosta) ja myöhemmin varmistaa, että se juo itse raikasta, viileää vettä. Jos lammas on hyvin nuutunut, sen tulee saada nesteytystä suoraan suoneen, eli tarvitaan eläinlääkäriä. Eläinlääkärin antama nesteytys korjaa tehokkaasti myös elektrolyyttitasapainoa. Toipumisen nopeuttamiseksi voivat tukihoitona tulla kyseeseen myös tulehduskipulääkkeet.

Tärkeää on tarkkailla myös muuta katrasta: onko lampailla varjoa ja runsaasti puhtaista astioista tarjottua raikasta vettä? Pitkävillaiset lampaat tulisi heti keritä, minkä jälkeen ne on pidettävä vähintään viikon ajan poissa suorasta auringonvalosta, ettei niiden iho pala.

Kärpäshyökkäys
Helteet suosivat kärpäsiä, myös niitä kärpäsiä, jotka munivat lampaan iholle, ja joiden toukat porautuvat ihon alle ja edelleen lihakseen. Ripuliulosteen tahrimat karitsoiden takapäät ovat kärpäsille erityisen houkutteleva kohde (loistorjunta kuntoon!). Voimakas tai pitkään jatkunut kärpästoukkien hyökkäys on eläimelle erittäin kivulloinen ja jopa hengenvaarallinen tila.

Heti, kun kärpästoukkien hyökkäys havaitaan, lammas tuodaan sisään. Se keritään vähintään vaurioalueen ympäriltä. Vaurioalueelta villa ja käytännössä myös iho irtoavat nostamalla. Vaurioaluetta huuhdellaan runsaalla vedellä ja vesikuuria jatketaan useita päiviä. Kaikki näkyvillä olevat toukat nypitään pois.

Lammas tarvitsee myös lääkitystä. Sen niskaan terveelle iholle annostellaan ulkoloislääkettä. Tämän lisäksi eläinlääkäri voi antaa lampaalle kipulääkettä (tärkeää) ja mahdollisesti antibioottikuurin. Taudista ja sen ehkäisystä enemmän toisaalla.


Karitsoiden punnitustuloksista kasvuennusteeseen

Karitsoiden päiväkasvua ei voi seurata punnitsematta eläimiä. Usein punnitukset aloitetaan vasta loppukasvatuksessa. Silloin on kuitenkin myöhäistä reagoida niihin puutteisiin, jotka ovat saattaneet heikentää kasvua jo aiemmin kesällä. Karitsoiden tarkkailun laiminlyönti voi helposti kostautua viikkoja pidentyneellä kasvuajalla.

Tärkeintä olisi, ettei karitsoiden kasvu pysähtyisi missään vaiheessa. Jos stressi, taudit tai rehunpuute pysäyttävät kasvun, teurasennuste ja ruhon laatu heikentyvät peruuttamattomasti. Karitsoiden suuret ikä- ja kokoerot aiheuttavat hajontaa kasvuihin. Hyväkään laidun ei kasvata, jos karitsat laitetaan sinne liian myöhään ja ne polkevat sen, tai niiden annetaan olla sillä liian pitkään, jolloin ne syövät ruohon liian lyhyeksi. Nurmen kasvu häiriintyy ja loistartuntojen riski kasvaa.

Paras teurastulos saavutetaan silloin, kun karitsat ovat kasvaneet tasaisesti ja ne saadaan rasvoittumatta teuraaksi ennalta suunnitellun aikataulun mukaisesti. Karitsoiden hyvät lähtötelineet on mahdollista varmistaa määrätietoisella terveysohjelmalla, jonka onnistumista voi todentaa mm. punnituksilla. Uuhien onnistunut ruokinta todennetaan karitsoiden 3 päivän painoilla, hyvän imetyskyvyn ylläpito 6 viikon painoilla. Siitä eteenpäin säännölliset punnitukset kertovat laidunten tuottavuudesta ja auttavat ennakoimaan loisongelmia. Teurastamon vaaka kertoo ainoastaan sen, miten kaikki lopulta meni ja kauanko siihen meni aikaa.

Lue lisää siitä, miten voit helposti kirjata karitsoiden painoja digitaalisella työkalulla, joka näyttää saman tien myös toteutuneet päiväkasvut ja tarjoaa kasvuennusteita.


Laidunpäiväkirjasta laidunnussuunnitelmaan

Pitkäjänteinen ja onnistunut sisäloistorjunta on jokaisen lampurin ykköstavoite. Loistorjunta koostuu hyvästä laidunhygieniasta, eläinten vastustuskyvyn vahvistamisesta, seurannasta (punnitukset, papananäytteet) ja tarvittaessa oikein kohdennetuista ja annetuista loislääkityksistä. Jos taudintorjunnassa epäonnistutaan, puhutaan helposti useita viikkoja pidentyvästä kasvuajasta, satojen eurojen lääke- ja lääkitsemiskustannuksista ja muusta ylimääräisestä huolesta ja murheesta.

Loistorjunta ratkaistaan laitumella. Peltoala ja viljelykierto sekä maisemanhoitolaidunten määrä luovat lähtökohdat hyvän laidunhygienian saavuttamiselle. Loistorjunnan näkökulmasta laidunnuksen suunnittelussa on tärkeintä järjestää uuhille karitsoineen keväällä puhdas, vuoden laiduntamatta ollut laidun ensimmäiseksi neljäksi viikoksi. Seuraavaksi tärkeintä on huolehtia, että myös vieroituksen jälkeinen karitsalaidun on mahdollisimman puhdas, ja myös hyvätuottoinen. Kolmas keskeinen tavoite on varmistaa puhdas ensilaidun myös tulevalle laidunkaudelle.

Vaikka tavoitteet eivät heti toteutuisi täydellisesti esim. ensimmäisenä vuonna, on jo muutaman periaatteen avulla mahdollista edistää karitsoiden terveyttä ja hyvinvointia. Laidunryhmiä ja laidunlohkoja ei saa olla liikaa, jottei suunnitelmasta tule liian monimutkainen palapeli. Karitsoiden ikähaitari ei saisi ylittää 4-5 viikkoa, koska suuri ikäero lisää nuorimpien karitsoiden sairastumisriskiä. Säänhaltijan oikkuihin on varauduttava jättämällä laitumenvaihtojen lukujärjestykseen sopivasti väljyyttä tai laatimalla myös varasuunnitelmia. Karitsoita pitää punnita ja loisnäytteitä ottaa oikeilla hetkillä. Silloin loistilanteen muutokset havaitaan ennen suurempia vahinkoja. Mahdolliset lääkitykset tehdään aina vain loisnäytteiden perusteella (ei sokkolääkityksiä!).

Pätevän laidunnussuunnitelman laatiminen edellyttää yksityiskohtaista laidunpäiväkirjaa edellisen kesän laidunnuksesta. Vuoden 2019 suunnitelmaan on alettava valmistautua siis viimeistään nyt. Kirjauksia tulee olla eri laidunten ja laidunlohkojen käyttöajasta päivän tarkkuudella eri eläinryhmille, laidunten kunnosta siirtojen yhteydessä, loisnäytteiden tuloksista ja havaituista ripulioireista.

Lue lisää siitä, miten voit pitää laidunpäiväkirjaa helposti digitaalisella työkalulla.


Toivotaan, toivotaan

Lumivaippa maassa ja lämpöä -18C, tai vähemmän. Laidunkausi tuntuu olevan etäisyyksien päässä, kuitenkin joka päivä yhtä päivää lähempänä. Laidunkausi alkaa tänäkin vuonna aivan varmasti toukokuussa tai kesäkuun alussa. Ja siihen kannattaa varautua, ei vähiten loistorjunnan näkökulmasta.

Sukkulamadot sairastuttavat karitsat laitumella ripuliin ja hidastuttavat viikoilla niiden kasvua. Uuhista ja karitsoista keväällä ja kesän mittaan tutkittavat papananäytteet eivät paranna yhtään eläintä. Parhaimmillaan ne voivat kuitenkin kuvata luotettavasti loistilannetta ja ennustaa tilanteen huononemisen laitumella hyvissä ajoin. Jos laidunhygienia on ollut edellisenä kesänä kovin huono, aikuiset uuhetkin erittävät runsaasti loismunia huhtikuussa karitsointien aikaan. Tällaisia tiloja on meidän aineistossamme ollut vuosittain tyypillisesti alle viidennes. Niillä kannattaa uuhet lääkitä ennen laidunkautta ja alkaa määrätietoisesti parantaa laidunhygieniaa.

Osa niistäkin tiloista, joilla uuhien tartuntataso ei keväällä ole ollut kohonnut, kohtaa karitsoiden sisäloistaudit myöhemmin kesällä, jolloin laidunten loiskuormitus on saavuttanut vaarallisen tason – tyypillisesti heinäkuun puolivälin jälkeen, joskus vasta syyskuun puolella. Tällaisia tiloja oli meidän aineistossamme viime kesänä noin neljännes. Nekin siis joutuvat lääkitsemään eläimiä, osa jopa toistuvasti.

Sisäloistautien riskin kasvu on suoraan verrannollinen tilakoon ja laiduntamistiheyden kasvuun. Mutta riskiä on mahdollista pienentää järkevällä pitkäjänteisellä laiduntamisen suunnittelulla. Ja siihen kannattaa ryhtyä. On turha jättäytyä vain toivomaan, että jospa karitsoilla ensi kesänä olisi siistit takapäät.

Laidunnussuunnitelma on työkalu laidunhygienian pitkäjänteiseen parantamiseen ja lampurin kesästressin vähentämiseen. Suunnitelma kertoo laidunten käyttöjärjestyksen koko laidunkaudelle. Keskeistä on arvioida eri laidunlohkojen soveltuvuus karitsoiden ensilaitumeksi ja vieroitusta seuraavaksi laitumeksi – tulevana ja sitä seuraavan kesänä. Lue lisää palvelustamme, jolla laadimme lampureiden avuksi laidunnussuunnitelmia.