Lammasmaailma

Arkisto aiheelle ‘Karitsakuolleisuus’

Pystyykö karitsakuolleisuuteen vaikuttamaan?

Paljonko tilallasi syntyy kuolleita karitsoita tai niitä kuolee ensimmäisten 72 tunnin aikana? Minkälaisille uuhille kuolleisuus painottuu? Osalla lampureista tällainen tieto löytyy helposti. Osa tietää, ettei jokaista kuolleena syntynyttä ole edes kirjattu. Oleellista on ymmärtää, ettei kuolleisuuden riskejä voi pienentää, ellei seuraa sen ajoittumista ja selvittele syitä. Alle 10 % kokonaiskuolleisuus neljänteen elinpäivään mennessä on realistinen ja mielekäs tavoite jokaisessa lampolassa. Kuolleisuuden pitäminen alhaisena on pääosin hoito- ja olosuhdekysymys.

Abortoidut tai muumioidut sikiöt on helppo kirjata kuolleena syntyneiksi. Kuolema voi kuitenkin kohdata vasta alku- tai loppuvaiheessa synnytystä, tai ensimmäisten elinminuuttien aikana. Jopa parin tunnin ikäinen karitsa luokitellaan tiloilla joskus virheellisesti kuolleena syntyneeksi. Eläinlääkärin tekemissä kenttäobduktioissa olisi mahdollista tarkentaa karitsoiden kuolinajankohta ja siten eritellä syntymäkuolleisuuden emästä, karitsasta tai olosuhteista johtuvat syyt.

Aborteilla voi olla ei-tartunnallisia ja tartunnallisia syitä. Eläimestä toiseen tapahtuvat tartunnat ovat Suomessa harvinaisia. Ympäristöstä peräisin olevia infektioita voi aiheutua esim. puutteellisesta rehu- tai juomavesihygieniasta. Erilaisten epäspesifisten infektioiden määrä voi nousta pelkästään siitä syystä, että uuhikantaa on uudistettu voimakkaasti ja nuorten, vastustuskyvyltään vielä kehittymättömien eläinten osuus on lampolassa huomattavan suuri.

Muu kuin syntymäkuolleisuus on arviolta puolessa tapauksia seurausta pikkukaritsoiden energianpuutteesta (hypoglykemiasta). Se taas johtuu vyyhdistä, joka koostuu pitkittyneistä karitsoinneista, huonoista emo-ominaisuuksista (karitsan ternimaidon puutteesta) ja alipainoisten karitsoiden kylmettymisestä. Parin päivän ikään sinnitelleitä heikkoja karitsoita niittävät vielä karitsoiden elimistöönsä saamien mikrobien aiheuttamat suolisto-, napa- ja niveltulehdukset.

Vaikka karitsointien valvonta ja hygieeniset olosuhteet auttavat ratkaisevalla tavalla kuolleisuuden hallinnassa, alkaa työ kuolleisuuden ehkäisemiseksi jo paljon ennen karitsointeja. Uuhen tuotantokierrossa toistuvat ympäri vuoden sellaiset vaiheet, joiden hyvällä toteutuksella voi varmistaa terveet ja hyvinvoivat uuhet ja karitsat:

  • Valitsemalla vain terveitä, karitsansa hyvin hoitavia uuhia ja huolehtimalla näiden oikeasta kuntoluokasta, saadaan emoja, joilla on perusedellytykset kasvattaa tasakokoinen karitsue.
  • Kiimojen synkronoinnilla voi päästä neljän viikon karitsointijaksoon, joka on monessa suhteessa edullisempi karitsoiden terveydelle kuin pidemmät karitsointijaksot.
  • Tiineysultraus ja sikiölaskenta helpottavat uuhien ryhmittelyä ruokintaryhmiin, tulevien karitsointien valvontaa ja varautumista adoptioihin.
  • Oikealla tiineysajan ruokinnalla voi pyrkiä varmistamaan karitsoiden hyvät syntymäpainot ja uuhien riittävän maidontuotantokyvyn.

Tiiviit karitsointijaksot mahdollistavat hyvän vierihoidon

Liki kaikki uuhet on mahdollista saada kantaviksi neljässä viikossa, kun hyödynnetään kiimojen synkronointitekniikoita ja käytetään terveitä hyväkuntoisia pässejä. Lyhyt astutusaika johtaa tiiviiseen karitsointijaksoon, mikä keventää karitsointien valvontaa. Myös adoptioiden järjestäminen helpottuu. Saman ikäisten karitsoiden valvominen on helpompaa ja tautiriskit nuorimpien karitsoiden osalta vähäisempiä, koska karitsoiden ikähaarukka on suhteellisen kapea. Pikkukaritsoiden vastustuskykyä varmistaa alilämpöisyyden ehkäisy (kuivaus, lämpölamput) ja jokaisen karitsan riittävä ternimaitoannos. Ternimaitoa (ravintoa + vasta-aineita) karitsan pitäisi saada noin 10 % painostaan ensimmäisen 24 tunnin aikana, puolet tästä ensimmäisen 4-8 tunnin aikana. Jos karitsa ei itse hakeudu nisälle puolessa tunnissa, sitä on autettava, ja myös varmistettava kunnollinen alkuannos (50 ml). Puhdas ja kuiva ympäristö pitävät taudinaiheuttajien määrän ympäristössä alhaisena. Kaikki tämä näkyy mm. pikkukaritsoiden ripulien vähäisyytenä.

Vahdittavaa riittää tästä eteenkin päin parin viikon ikään asti; käyvätkö kaikki karitsat säännöllisesti imemässä – ja vain omaa emäänsä? Säilyykö uuhien ruokahalu hyvänä ja utareet terveinä? Kasvavatko karitsat? Tämäkin tarkkailu onnistuu parhaiten, kun karitsat ovat suhteellisen saman ikäisiä. Valvonta helpottuu entisestään, jos korkeintaan 20-25 karitsaa emineen ryhmitellään aina omiin ryhmiinsä.

Karitsointiryhmien kokoon ja astutusajan pituuteen vaikuttavat myös käytettävissä olevat tilat ja karsinarakenteet. Karitsointikarsinoiden enimmäistarve on arvioitava myös sen mukaan, mikä on eri-ikäisten uuhien oletettu vuonuekoko ja siten karitsointikarsinoissa vietettävä suositeltava aika. Karitsointiaikana voi hyvin tulla vastaan tilanne, että 30 % uuhista on samaan aikaan karitsointikarsinoissa. Syntyvien karitsoiden määrän ennakointia auttaa tiineysultraus.

Pikkukaritsoiden elämässä ensimmäiset pari viikkoa ovat ratkaisevia terveelle kasvu-uralle pääsemiseksi. Siihen ajanjaksoon on kohdistettava myös oma työssä jaksaminen. Tässä voi auttaa hyvä töiden suunnittelu ja tiivis karitsointijakso. Lisätyövoima, vaikka vain valvomassa tilannetta ja huoltamassa joukkoja, helpottaa paljon.

Karitsointi – apua !

Milloin puuttua synnytykseen, miten ehkäistä ongelmia ?

Uuhen kantoaika vaihtelee yllättävän paljon. Normaalivaihtelu on 145-155 vuorokautta, mutta lienee tilakohtaisesti pienempi. Karitsointien valvoja hyötyy huomattavasti, jos hänellä on edes tieto siitä, milloin uuhi on tullut kantavaksi. Tässä auttaa, jos astutusaikana värjää pässin rinnan eri väreillä esim. eri viikkoina. Arvokasta lisätietoa saa sellaisella tiineysultrauksella, jossa lasketaan sikiömäärät ja arvioidaan tiineyden vaihe. Tutkimuksesta saatava tieto auttaa varautumaan niin oikeaan karitsointihetkeen kuin karitsoinnin kestoon, sekä mahdollisiin adoptioihin.

Lopputiineiden uuhien ensiluokkaisista olosuhteista ja rauhallisesta käsittelystä ei kannata tinkiä. Nopeat olosuhde- ja ruokinnanmuutokset sekä muu stressi voivat laukaista herkässä tuotantovaiheessa olevilla eläimillä akuuttia sairastuvuutta (hypokalsemia, listeria, tiineysmyrkytys). Ylipaino lisää emätinluiskahdusten ja synnytysvaikeuksien riskiä, alikunto heikentää karitsoiden elinvoimaisuutta. Kostea, epähygieeninen ja vetoisa ympäristö altistavat uuhia kohtu- ja utaretulehdukselle, karitsoita napa- ja niveltulehduksille, ripulille ja kylmettymiselle.

Ylivoimaisesti suurin osa karisoinneista sujuu ongelmitta, eikä varsinaista synnytysapua tarvita. Hyvin etenevään synnytykseen ei huolellisenkaan valvojan edes pidä puuttua. Avautumisvaihe kestää kaikkineen 1-2 vuorokautta; ulkosynnyttimet turpoavat, lantionsiteet löystyvät, utare turpoaa. Kohdunkaulan varsinainen avautuminen vie 1-8 tuntia, ensikoilla pidempään kuin vanhoilla uuhilla. Tänä aikana uuhi on levoton, potkii jaloillaan, pyrkii eristäytymään, nousee ja paneutuu makuulle toistuvasti, näyttää yrittävän virtsata tiheästi. Kun työntövaihe alkaa, poltot ovat selvät ja karitsan pitäisi syntyä viimeistään tunnin sisällä. Jos poltot jatkuvat edelleen hyvinä, seuraavat karitsat syntyvät tyypillisesti 15-30 minuutin välein. Jälkeiset seuraavat karitsaa pienellä viiveellä. Viimeisen karitsan jälkeisten tulo voi kestää useita tunteja.

”Sikiö tekee synnytyksen”. Ensimmäisenä tulossa olevan sikiön liikkeet ja oikea asento tuottavat niitä polttoja, jotka lopullisesti avaavat kohdunkaulan ja työntävät sikiön ulos kohdusta. Ongelmat uhkaavat, jos ylisuuren sikiön pää ei mahdu avautumassa olevaan kohdunkaulaan tai sikiö on takaperin. Myös kuollut sikiö on hyvin tavallinen syy siihen, ettei synnytys kunnolla käynnisty. Muita syitä puutteelliselle avautumiselle ovat emättimen esiinluiskahdus lopputiineyden aikana ja lievä tai vakava karitsointihalvaus (hypokalsemia).

Tarkkaile uuhia huolellisesti. Puutu asioihin ja tarkista synnytystiet, jos

  • avautumisvaihe kestää yli kahdeksan tuntia
  • voimakkaat poltot eivät puolessa tunnissa johda karitsan syntymään
  • vesipussi on näkyvissä yli tunnin eikä emällä ole selviä polttoja
  • emä vaikuttaa tuskaiselta tai uupuneelta, peräsuolesta vuotaa verta tai näkyvillä olevan karitsan kieli on turvonnut
  • kyseessä on ilmeinen virheasento, näkyvissä esim. häntä tai ylimääräisiä jalkoja
  • loput jälkeisistä eivät ole tulleet 12 tuntiin.

Jos päädyt antamaan synnytysapua, noudata hyvää hygieniaa ja käytä liukastetta säästelemättä. Pidä kokeneen lampurin ja eläinlääkärin puhelinnumerot lähellä.

Joko valmistaudut kevään karitsointeihin ? Ehkä pitäisi.

Karitsointiaika on lampurin tuloksentekoaikaa. Paitsi että se voi onnistua vain, jos moni yksityiskohta on varmistettu jo viikkoja etukäteen. Se, onko eläviä ja elinvoimaisia karitsoita neljän päivän iässä niin paljon kuin voisi kohtuudella olettaa, ei riipu pelkästään siitä, onko karitsointiaikana tehty asioita oikein. Kevään karitsointien laadunvarmistus alkaa jo syksyllä. Juuri nyt!

Paljonko karitsoita kuolee lopputiineyden, paljonko karitsoinnin aikana? Paljonko kuolee ensimmäisinä elinpäivinä? Ei ole poikkeuksellista, että todelliset prosentit ovat kaksinumeroisia. Hyvillä käytännöillä kokonaiskuolleisuus on painettavissa alle 10 prosentin. Tavoite on asetettava itse.

Mikäli kuolleisuutta halutaan alentaa, pitäisi kuolleet karitsat yrittää kirjata seuraavasti: kuollut lopputiineyden aikana, karitsoinnin aikana tai elinpäivinä 1, 2, 3 tai 4. Jos karitsointien valvojalla riittää jaksamista, kannattaisi jokainen kuollut karitsa vielä punnita. Jo näillä keinoin on mahdollista päästä kiinni ennaltaehkäisyyn. Yleensä tärkein yksittäinen kuolleisuutta selittävä tekijä löytyy uuhen ruokinnasta.

Alhaiset syntymäpainot altistavat karitsat hypotermialle. Ruokinnallisesti on voitu tehdä virheitä alkutiineydessä (istukoiden kehitysvaiheessa) tai lopputiineydessä (sikiöiden voimakkaimman kasvun vaiheessa). Emän imetyskykyä ja ternimaidon laatua taas varmistetaan lopputiineyden oikein toteutetulla ruokinnalla. Keskeisiä ruokinnan tarkkuuden apuvälineitä ovat uuhien kuntoluokitus, karkearehun analyysi, tiineysultraus ja uuhien jakaminen ruokintaryhmiin. Uuhien tuotantovaiheen mukaisen ruokinnan kunnianhimoisena tavoitteena on pitää uuhien kuntoluokka välillä 3-3,5 läpi tuotantokierron.